Suolaiset muffinssit

Olen joskus löytänyt tämän ohjeen ja kirjoittanut sen ylös. En valitettavasti muista mistä sen olen varastanut, mutta tämä on helppo tehdä ja sopii aamupalaksi tai iltapalaksi, erityisesti karppaajalle. Tämä on vähän niin kuin munakas, mutta parempi.


4 kananmunaa
loraus kermaa
juustoraastetta (ohjeessa pieni pussillinen, itse pistin enemmän)
pekonia
ruokalusikallinen soijarouhetta
mausteita oman mielen mukaan


Kaikki ainekset sekoitetaan, laitetaan muffinssivuokiin ja paistetaan uunissa 200 asteessa kunnes ovat paisuneet ja saaneet väriä. Eli siis toisin sanoen erittäin helppoa.

Taivas repesi ja sydän suli

En varmaan ollut ainoa joka heräsi monta kertaa viime yönä...
Vaikka ukkosmyräkkä salamoineen on jännä ja kaunis, toivon että ensi yönä saa nukkua kunnon yöunet.


Koirapuistossa oli tänään aivan ihanan lutuinen leonbergin pentu. Vaikka se oli vain 5 kuukautinen se oli jo melkein Pacon kokoinen. Aww.

Kuvan otti Niklas, jonka jälkeen vähän rajasin sitä.

Zoolandia

Olimme päättäneet viedä serkkuni Zoolandiaan, sillä paikkaa oltiin kehuttu töissä. Kuten varmasti monet muutkin internetin käyttäjät menin Zoolandian kotisivuille selvittämään millainen paikka se oikein on, mutta löysin sieltä vain muutaman kuvan. Tosin löysin kyllä listan alueen eläimistä ja puuhista, mutta olisin kaivannut enemmän kuvia. Googlen kuvahakukaan ei voinut auttaa minua tässä.


Tässä Zoolandiasta hyvin lyhyesti: paikka on tarkoitettu lapsiperheille. Serkkuni ovat 7-vuotias tyttö ja 10-vuotias poika, joille riitti tekemistä ja katseltavaa koko päiväksi. Heidän mielestään ainakin krokotiilit ja muut matelijat olivat paikan kohokohta, ja mönkijällä ajo sekä polkuautot olivat myös pop. Alueella oli myös lintutalo, strutseja, emuja, alpakka ja erilaisia riistaeläimiä. Myös pari aasia, poni, muutama hevonen ja lampaita löytyi, ja näitä pääsi myös silittämään (kunhan tulivat aidan luo). Hirvet ja villisiat olivat päättäneet mennä nukkumaan, joten niitä emme oikein nähneet mikä oli pieni pettymys.

Kun lapsille tuli niin kuuma että toinen rupesi vähän mököttämään, oli aika vaihtaa uikkarit päälle ja mennä vesikupolille pomppimaan. Vierestä löytyi myös kaksi pientä "uima-allasta", jotka tosin olivat tarkoitettu hyvin pienille lapsille. Altaiden vieressä oli puiden varjossa piknikpöytiä mihin vanhemmat voivat parkkeerata vahtimaan muksuja. Ja sitähän se oikeastaan koko päivä oli; muksujen seuraamista. Aikuisille siellä ei oikeastaan ollut muuta kuin eläimet ja kahvilat. Meillä oli onneksi omat eväät mukana joten paikan päältä emme ostaneet kuin kupin kahvia ja jäätelöt.

Zoolandian kotisivuilla lukee että siellä on huvipuistolaitteita. Nyt ei kuitenkaan kannata odottaa mitään Power Parkin tai Särkänniemen tasoista menoa, sillä laitteet on tarkoitettu tarhaikäisille lapsille. 7-vuotiaalle ne olivat liian kesyjä. Kaikki lihasvoimalla liikkuvat menopelit olivat sitäkin hauskempia, ja niihin palattiin muutamaan otteeseen. Yksi kohokohta oli myös benji-trampoliini.

Se on selvä että paikka on tarkoitettu lapsille, joten niistä voi hyvin maksaa sen 19,50 € maksavan rannekeen. Mitä en ymmärrä on miten aikuisiltakin peritään sama maksu kun siellä ei voi tehdä juurikaan mitään?



Oli miten oli, päivä oli onnistunut ja muksut olivat iloisia, niin myös me "aikuiset".

Lomaohjelmaa

Nyt on viimeisen viikon aikana ollut niin paljon tekemistä, etten ole kerennyt istahtaa koneen eteen, saatika kirjoittaa tekemisistäni. Nyt on tempo onneksi hieman rauhoittunut.

Kuten aikaisemmin kerroin, Pietarsaaressa oli viime viikolla Jaakon Päivät. Kävimme torstai-iltana kuuntelemassa ja katsomassa kun Jippu lauloi. Tosin jossain vaiheessa hylkäsimme shown ja päädyimme Nettariin (Pietarsaaren paras (lue: ainut) pubi).
Lauantai on aina ollut viikon kohokohta. Aamulla kävimme vanhanajan torilla, josta ostimme ihanan käsintehdyn pihakoristeen jossa oli siilivanhemmat ja kaksi pikkusiiliä kököttämässä oksalla. Valitettavasti minulla ei ole siitä kuvaa, voisin kyllä joskus sellaisen tänne lisätä. Toinen löytö oli armeijahenkinen lääkelaatikko, peltinen sellainen. Tällä hetkellä lääkkeet ja laastarit ovat piilotettu ympäri kämppää eri kaappeihin ja lipastoihin, joten se oli ihan hyödyllinen ostos.
Illalla tapasin ystäviä. Joitakin heistä en ole nähnyt pitkään aikaan, joten kivaa oli!


Siitä puheen ollen... Se on jännä miten jotkut ystävät vaan pysyvät elämässä mukana, vaikkei heitä näkisi niin usein. Ja silloin kun tapaa taas, niin voi jatkaa siitä mihin viimeksi jäi. Sitten taas on niitä ystäviä ketä ehkä näkee vähän useammin, mutta jotenkin tuntuu ettei asiat ole niin kuin ennen, ja että ei ole enää niin paljon yhteistä kuin on joskus aikaisemmin ollut. No, ehkä se vain on elämää.


 Palaan näihin loma-aiheisiin vielä myöhemmin.
Nyt menen tutkimaan eilen keräämiämme sieniä.

Wuhuu

Kesäloma alkaa! Nyt Pietarsaareen.

Paco on joka kerta kun ollaan autolla tänään menty, luullut pääsevänsä Pietarsaareen, joten nyt täytyy mennä että sillä ei pala käämit.

Tässä muutama kuva mitkä on otettu tasan vuosi sitten.
Ihana pikku karvamörkö.

Sadetta ja ajatuksia

Tänään ei ole erityisen hyvä päivä. Luultavasti se johtuu tästä sateesta, joka nähtävästi haluaa pilata kesäloman. Ulkona on harmaata ja jotenkin kaikki pännii tänään...


Olen jo muutaman kerran tullut siihen tulokseen että haluaisin opiskella graafista suunnittelua ja erikoistua digitaalisen median suunnitteluun. Ongelmana on vain etten halua muuttaa Helsinkiin, tai siihen lähistölle. Viihdyn Turussa, tämä on minulle sopivan kokoinen kaupunki, ja olen jollain lailla juurtunut tänne. Enkä tiedä haluaisinko näiden opiskelujeni jälkeen jatkaa opintoja vielä neljällä vuodella. No, ei auta muu kuin taikoa jostain lisää tunteja vuorokauteen ja opiskella aihetta itsenäisesti. Tekemällä oppii, vai mitä?


Eilen alkoivat Jaakon Päivät. Tämä on siis viikon kestävä tapahtuma Pietarsaaressa, jonne kokoontuu kaiken ikäisiä ihmisiä Pohjanmaalta (ainakin Pietarsaaren lähettyviltä). Jos muuten ei näe tuttuja niin silloin näkee! Olemme menossa keskiviikkona Pietarsaareen (lue: puolentoista viikon loma alkaa) missä vietämme loppuviikon. Takaisin Turkuun tullessamme poimimme mukaan pari serkkuani joiden kanssa saamme häärätä muutaman päivän. Luvassa on, jos sää sallii, pieni matka Zoolandiaan ja kylpylään. Saa nähdä mitä keksimme sateisen päivän varalle.


Ja sitten ihan muihin aiheisiin..

Anneli Auer. En itse sano tähän aiheeseen liittyen mitään, mutta olen lukenut häneen liittyvää blogia. Sitä kirjoittaa mm. yksi järkevimmistä ihmisistä ketä tunnen, ja jos hän ei vain usko Annelin olevan syytön, vaan vielä kaiken lisäksi yrittää todistaa asian olevan näin, minun on hyvin vaikea uskoa että hän olisi syyllinen.
Päätelkää itse, tässä osoite: http://anneliauer.blogspot.fi

Luontopolku

Ruissalossa on tosiaan kaunista, varsinkin kesällä. Eilen paistoi aurinko, joten päätimme mennä sinne aamulenkille. Hyvin oli luontopolku merkitty ja sen varrelta löytyi myös opastekylttejä joissa oli tietoa metsän karvaisista ja vähemmän karvaisita asukeista, kasveista jne.. Vastaan tuli myös todella suloinen pikkutyttö joka sai antaa Pacolle namin.

Ruissalossa on myös se hyvä puoli että sieltä löytyy koirille uimaranta. Toki siellä voi ihmisetkin uida, mutta mikään hiekkaranta se ei kyllä ole. Miksi koirille ja niiden omistajille ei ole enemmän paikkoja missä voi tavata ja missä koirat saavat leikkiä? Onhan täällä Turussa koirapuistoja, ja se uimaranta, mutta jotenkin jään kaipaamaan jotakin isompaa aidattua viheraluetta, jossa voisi esimerkiksi käydä myös piknikillä tai muuta vastaavaa. No, olen kotoisin Pietarsaaresta, ja sieltä ei löydy yhtäkään koirapuistoa, joten ehkä minun ei kannattaisi valittaa.. Mitenköhän sinne saisi sellaisen? Koirapuisto olisi sinne kyllä ihan tervetullut.

 

Kallis koira

Olen oppinut olla jättämättä tiettyjä asioita lattialle tai sohvalle lojumaan, syynä se että ne hyvin todennäköisesti on syöty tai tuhottu siinä vaiheessa kun tulen kotiin. Uhriksi joutuu yleensä sohvalle jätetyt kaukosäätimet (uskomatonta kyllä Paco ei niitä sohvapöydältä huoli, vaikka se on saman korkuinen), naulakoissa roikkuvat vaatteet, laukut ja kameralaukut, muovipusseissa lojuvat tavarat, pahvilaatikot, housut ja hupparit joiden taskuissa on ollut nameja, alusvaattet, ulkoiluvaatteiden muoviosat, jne..
Lista on siis aika pitkä. Vaikka nämä tuhot välillä maksavatkin, olen oppinut hillitsemään raivoani. Eihän koira ymmärrä miksi olet sille vihainen kun tulet kotiin ja löydät sadan euron edestä tuhottua tavaraa. Sitä paitsi se ei ole kiinnostunut huonekaluista tai viherkasveista, mikä on hyvä.


 So now I've got nerves of steel. Ainakin mitä Pacon tuhoamisiin tulee.

Paco vs. Pancho

Kävimme koirapuistossa, mutta tänään siellä oli vain yksi kaveri. No, oli hyvä kaveri kun sai painia ja Pancho vähän venytti Pacon poskia. Nyt tyytyväinen ja väsynyt koira röhkii tuossa lattialla vieressä. Ihmettelimme mistä se vesikuppi oli taas ilmaantunut sinne aitaukseen, kun se on viime kertoina ollut kadoksissa..

Mitä muotoilu on?

Kun tapaa tuttuja tai uusia ihmisiä ja he kysyvät mitä opiskelen, vastaan että opiskelen muotoilua. He katsovat minua aina sama ihmettelevä ilme kasvoillaan ja kysyvät sitten "Mikä susta sitten niinku tulee kun sä valmistut?". Vastaus on aina sama; muotoilija. Kun tämä ihmettelevä ilme ei vieläkän ole kadonnut mihinkään, lisään "...siis tuotesuunnittelua ja sellaista.". Vastaus on tähän yleensä "Ahaa, sä siis päätät minkä värinen tai muotonen joku tuote on.". Tässä vaiheessa keskustelu yleensä kääntyy muihin aiheisiin.

Huomaan olevani osasyyllinen siihen että ihmiset ympärilläni eivät tiedä mitä muotoilu on, tai mitä muotoilijan työnkuvaan kuuluu. Kun ystävät ja muut selittävät kuinka he joutuvat kirjoittamaan monen sivun esseitä joka viikko, tekemään eri tutkimustöitä ja lukemaan tieteitä, tunnen itseni aika tyhmäksi kun alan miettimään mitä itse olen koulussa tehnyt. Eilen tein taas kuten olen aika usein tehnyt; vähättelin koulutustani. "Jaa-a, te luette psykologiaa ja tekniikkaa.. Mä leikin puupalikoilla ja piirtelen kuvia.".
Valitettavasti useimmat eivät ymmärrä että vitsailen, vaan katsovat säälien ja suunnilleen taputtavat olkapäätäni sanoen "No täytyyhän olla jotain mitä sä osaat tehdä.. ". Tämäkin keskustelu yleensä päätty tähän.



Mutta mitä muotoilu oikeasti on? Uskallan nimittäin väittää että se sisältää paljon enemmän kuin jonkun tuotteen ulkonäön. Ja kun lisäksi sanon että olen suuntautunut puu- ja kalustemuotoiluun, niin ei, se ei ole sama kuin puusepäntyö.


Muotoilija voi työskennellä itsenäisesti, tiimissä muiden muotoilijoiden tai vaikka insinöörien kanssa, freelancerina ja myöskin yrittäjänä. Toki muitakin vaihtoehtoja on. Muotoilussa ehkä keskeisin asia on juuri jonkun tuotteen ulkonäkö ja käytettävyys, mutta tähän sisältyy myös ergonomia, materiaalien valinta ja käyttö, tuotantomenetelmät, kohderyhmien huomioon ottaminen, eri standardit ja "säännöt".. Tuotteessa täytyy myös olla jotakin erikoista, jotakin mikä erottaa sen kilpailijoiden tuotteista, ja jotakin mikä herättää kuluttajan huomion. On se sitten tuotteen nimi, slogan, käyttötarkoitus, jonkinlainen tarina, imago.. joku nämäkin asiat keksii, ja muotoilijan osa on tässä tärkeä. Tuote tarvitsee myös pakkauksen joka erottuu edukseen kaupan hyllyltä, mahdollisesti myös "kylkiäisiä" ja mainontaa. Tuotteen tai tuoteperheen ympärille luodaan konsepti, joka sisältää myös graafisen ilmeen ja markkinoinnin. Tässä vaiheessa mietitään myös ympäristöasioita, trendejä ja kuluttajan tarpeita.

Muotoilijan ei tarvitse tehdä töitä pelkästään tuotteiden kanssa, vaan nykyään puhutaan myös plavelusuunnittelusta. Tämä voi esimerkiksi olla yrityksen ilmeen ja imagon parantaminen ja päivittäminen seuraavalle tasolle, jotta se pysyisi kilpailukykyisenä.

Muotoilija voi myös työskennellä graafisena suunnittelijana, sisustussuunnittelijana tai vaikka valokuvaajana. Tämä tietysti riippuu paljon omasta kiinnostuksesta ja on pitkälti itsestä kiinni kuinka paljon haluaa oppia.
Näihin työtehtäviin minä olen saanut valmiudet koulun ja itsenäisen työn kautta. Haluan myös oppia enemmän, ja tällä hetkellä graafinen suunnittelu ja erityisesti www-sivustot ovat se mikä kiinnostaa eniten. Minun ei siis pitäisi vähätellä koulutustani, sillä pystyn työskentelemään monen eri projektin parissa ja katsoa tuotteita ja palveluita monelta eri kantilta niiden kehittämiseen ja parantamiseen.
Eli tämmöinen minusta tulee kun valmistun.




Katso ympärillesi. Kaikki mitä näet on muotoilua, tavalla tai toisella.

Vaihtelu virkistää

Menemme tänään Tampereelle. Itselläni on työn puolesta pieni valokuvauskeikka, ja loput meidän pikku perheestä tulee mukaan jotta voimme kuvausten jälkeen mennä moikkaamaan tuttuja.
Ihan mukava päästä päiväksi pois tietokoneen edestä, ja saada vähän vaihtelua normaaliin työpäivään. Vaikken voi sanoa että kauhean kauan olisin edes vielä ollut nykyisessä työssäni. Tai no, kesätyössäni, mutta kuitenkin.

Kyseessä on siis kohde 23, eli Villa Rusko, jossa on satsattu huoneakustiikan parantamiseen. Menen siis kuvaaman Softenin akustoivia sisustuspaneeleita ja katsomaan miten niitä on osattu hyödyntää katseenvangitsijoina. Koska sitähän ne myös ovat. Ja jos joku nyt ajattelee että tämä on piilomainontaa, niin voin vilpittömästi sanoa että ei ole. Huoneakustiikka on tärkeä aihe joka koskettaa useimpia meistä, ja tulen varmasti kirjoittamaan aiheesta lisää myöhemmin.



Tässä muutama kuva vuoden 2009 asuntomessuilta Valkeakoskella. Kuvissa Softenin paneelit.
Kuvat otettu Softenin kotisiuilta, www.soften.fi.

Onnellisuus kaunistaa

Katselin viime lauantaina Supernannyn uudet opit- ohjelmaa, ja jakson yhtenä teemana oli lasten ulkonäköpaineet. Radiossa on myös useita kertoja puhuttu tästä samasta aiheesta, ja onhan sitä koluttu mediassa muutenkin. Liian monet ala-asteikäiset lapset ovat omaksuneet eri laihdutusmenetelmät, ja nyt tapetilla on karppaaminen. Siitä on lasten keskuudessa tullut trendi, voisiko jopa sanoa että joillekin siitä on tullut jopa pakkomeille, kun koulun ruokalassa jopa 7-vuotiaat pikkutytöt laskevat ruoan kalorimäärää ja sanovat etteivät voi syödä sitä koska "siinä on hiilareita".

Supernannyn uudet opit- ohjelmassa oli ala-asteikäinen tyttö, nätti ja suloinen, joka oli mielestään ruma. Hän ei voinut mennä ulos leikkimään muiden lasten kanssa, saatika mennä kouluun, ennen kuin oli meikannut ja laittanut hiuksiaan parisen tuntia. Hänelle muotilehdistä oli tullut pakkomielle, ja hän ihaili kuvia loistokkaista malleista joilla oli täydellinen kroppa. Valitettavasti hän ei tietenkään ymmärtänyt sitä, että näitä kuvia käsitellään ja muokataan. Mistä tämä kaikki lähtee? Monet syyttävät mediaa, ja tottakai sillä on suuri vaikutus mitä mediassa näytetään, mutta kun kyse on pikkulapsista jotka eivät selaa muotilehtiä tai katsele mainoksia samalla lailla kuin teinit ja aikuiset, niin mistä tämä ilmiö johtuu?

Aloin miettimään asiaa toisesta näkökulmasta. Karppasin itsekin puolisen vuotta sitten, ja paino putosi 10 kiloa. Nyt se on kesän myötä noussut parisen kiloa, ja jostain syystä en enää ole tyytyväinen painooni, ja täten myös ulkonäössä on vikaa. Vatsa on liian suuri, pääni on liian pieni, hiukset liian ohuet, nenä ihan outo.. Kaikessa on jotakin vikaa. Näin ollen minäkin käyn sotaa itseni ja kroppani kanssa joka päivä, eikä se tee mielelle ja itsetunnolle hyvää. Miksen voisi antaa olla, hyväksyä että olen tämän näköinen ja nauttia kesästä ilman että jokaisen jäätelön jälkeen täytyy olla huono omatunto?
Mietin myös miten tämä vaikuttaisi lapsiini (jos minulla sellaisia olisi). He näkisivät että en ole tyytyväinen siihen miltä näytän, ja että yritän muuttaa ulkonäköäni. Mitä se opettaisi heille? Että täytyy olla mallin näköinen jotta voi olla onnellinen?
Päätin yhden asian. Tämän täytyy muttua. Laihduttamiset ja muut saavat lentää ovesta ulos, ja kunniaan terveelliset elämäntavat ja "normaali" ulkonäkö pikku "virheineen".


Onnellisuus kaunistaa. Sitten kun minulla on lapsia, haluan että he näkevät ja kokevat sen.

Taka-ajatuksia

Kesä tuo tullessaan enemmän aikaa asioille joita ei koulunkäynnin ja muiden asioiden ohessa kerkeä tehdä. Nyt kun on aikaa, ajattelin siis (kuten varmaan näkyy) kirjoitella blogia. Olen muutaman kerran miettinyt että olisi varmaan ihan kiva, ja ehkä jopa hyödyllistä kirjoittaa ajatuksiaan johonkin. Tähän liittyy myös muutama taka-ajatus; ensinnäkin, muistini on äärettömän huono, joten tässä olisi hyvä tapa "arkistoida" ajatuksia ja tekemisiä. Toiseksi olen huomannut että kirjoittaminen on hyvä tapa saada ajatukset nollattua, ja kolmanneksi jaksaisin ehkä paremmin valokuvata asioita jos siihen olisi joku tietty syy (tässä tapauksessa kuvat siis päätyisivät tänne).